Koirakeskustelu
-
Esittele koirasi, kerro koiraharrastuksestasi, uusimmista ostoksistasi, koirahaaveistasi...
Meidän pieni Jita täytti eilen 12 viikkoa Tää ensimmäinen kuukausi uudessa kodissa on mennyt todella nopeasti - ja ollut tosi raskas ja väsyttävä, vaikka aivan ihana pentu onkin. Ilmeisesti paras sosiaalistamiskausi on kuitenkin sujunut hyvin, kun meillä on tässä käsissä todella rohkea pentu! (Jäisipä vaan aikaa enemmän virtuaaliharrastuksellekin...) Luoksetulo, odotus (ruokakupilla ja ovilla), jätä-käsky sekä istu ja maahan -temput ovat jo hyvällä mallilla, mutta lenkillä pitäisi moikata ai-van kaikki
Ensi viikolla alkaa pentukoulu, siellä saadaan varmasti hyviä vinkkejä yhteiseloon!
Miten teillä koiran kanssa pentuaika sujui? Mitkä olivat isoimmat haasteet ja miten niistä selvisitte? Mikä oli helppoa ja mitä pentu oppi nopeasti?
Ja ennen kaikkea: mikä on teidän koiran Instagram-tili?
-
https://ibb.co/GktTS0z
https://ibb.co/Np59zrZ
https://ibb.co/72j58KpMeidän kuvat on liian isoja
Mutta! 11,5kk ikäinen suomenlapinkoiranarttu Vilja asustelee mun kanssa. Tulevaisuuteen kuuluu koulu- ja terapiakoiran sekoitus, kun itse syksyllä tuun kirjoittamaan vihdoinkin erityispedagogiikan gradun valmiiksi ja valmistun erityisopettajaksi. Oon tässä tehnyt opiskelujen ohella töitä kaksi lukukautta laaja-alaisena, ja viime syksystä lähtien Vilja on päässyt yläkoululle mukaankin. Kuraattorin kanssa ne on jopa tehnyt pientä terapiakoirajuttuja!
Vilja on hölmö, nukkuu mun vieressä kaikki helteiset illat ja samaan aikaan on saanut musta tarpeeksi melkein 2kk kesäloman aikana. Syksyllä hypätään mukaan kaverikoiratoimintaan, se kun on hieman halvempi vaihtoehto koirat kasvatus- ja koulutustyössä -yhdistyksen kurssiin verrattuna (50€ vrs 150€). Eli jos kaveritoiminta sujuu hyvin, niin uskallan ilmoittautua tuohon jälkimmäiseen.
Pentuna Viljalla meni pitkään oppia sisäsiistiksi. Toisaalta meille tuli pitkästä aikaa kunnon talvi, eikä Vilja suostunut sinä aikana kakkaamaan ulos. Toisaalta, vertasin Viljaa koko ajan lapsuuteni koiriin, jotka olivat metsästyskoiria ja asuivat paljon ulkotarhoissa: ne siis oppivat sisäsiistiksi todella nopeasti. Vilja on todella sosiaalinen, oli kyseessä sitten ihmiset tai koirat. Aluksi piti moikata joka ikistä vastaantulijaa, mutta nyt onneksi vain sellaiset spessummat tapaukset täytyy moikata: sauvakävelijät, juoksijat, rattaita työntävät, rollaattorin kanssa liikkuvat tai (matka)laukun vetäjät...
Käytiin kaksi kertaa Mustin ja Mirrin pentukurssilla, mutta viimeiselle kerralle ei päästy kun Viljalle tuli kennelyskä. Se onneksi meni yskänlääkkellä ja paljon levolla hyvin ohitse.
Vilja on mulle kyllä todella tärkeä, en tiedä miten olisin jaksanut viime lukuvuoden etäopetukset ilman sitä!
Edit/ @lapinvilja tietenkin!
-
Multa löytyy tämmönen vajaa 2v rajan takaa tullu Pietarilainen dobermann uros Igor (i. Bismarck Vital Screen e. POR Karma Police).
Igorin tulo suomeen oli vähän kuumottavaa kun varasin hänet joulukuun alkupuolella 2019 ja sitten boom viikkoa myöhemmin Kiinasta löyty korona. Noh sillon säännöt eu ulkopuolelta tuleville pennuille oli 16vko ikää, jollon sai rabiesrokotuksen+21pv varoaika ja Igor tuli suomeen vajaa viikko, ennen kuin Suomen ja Venäjän raja meni kiinni
Igor oli tosi-tosi-tosi hidas oppimaan sisäsiistiksi ja voin sanoo et pari kertaa hakkasin päätä seinään ja olin tekemässä makkaraa koirasta kun meni hermo lattioiden luuttuumiseen. Lisäks se oli erittäin innokas pentu puremaan ihmisten nilkkoja kun tuli ja meni heti kättelyssä sitten nappaamaan mun naapuria nilkasta :))) Hitto että hävetti ja kys naapuria välttelen edelleen, eikä se ees mulle moikkaa enkä minäkään kyllä sille kun ei herunut yhtään ymmärrystä et pennut nyt ehkä vähän joskus puree ja se jää iän myötä pois, kuten heti jäikin.
Muutenhan tää rotta on aivan ihana Igor on mainio sohvaperuna ja samalla myös aina valmis kaikkee harrasteluun, perässä se seuraa mua kaikkialle kuin varjo (myös vessaan ja suihkuun). Igor on myös suht koirasosiaalinen, mikä tässä rodussa on urosten kohdalla vähän ihmekkin, että sietää niin hyvin muita uroksia, mutta hällä on myös hieman rajut leikit niin meillä ei tällä hetkellä ole painikamua kun hänen ainut painikamu muutti toiselle puolella suomea (joka muuten oli amerikan bulldog uros eli myös ei koirasosiaalinen rotu, mutta nää oli niin paita ja perse kun olla ja voi xD). Kaikki whippetit on ehdottomasti myös hänen suuri rakkautensa sukupuoleen katsomatta. Nyt kun tuo alkaa olemaan jo teiniaikansa elänyt niin oon huomannut et Igor on alkanut aikuistumaan ja sen pääkopassa liikkuu jotain muutakin kun kaks pientä pähkinää, jotka joskus kohtaa. Uskon et vuoden päästä tää on semmonen aivan super toimiva ja helppo koira, vaikkei nyt mikään vaikea ole tähänkään mennessä ollut.
Meidän elämää on tosin varjostanut paha atopia (kuten kuvastakin näkyy), mutta nyt taidettiin vihdoin ja viimein löytää oikea hoitomuoto hänelle, joten sormet ja varpaat ristiin et ei tuu enempää ruokintaongelmia.
Huumoria tän koiran kanssa tarvii ja paljon, koska sillä on iha oma maailman katsomus ja ei oo mikään sattuma juttu et dobermanneja kutsutaan lempinimellä toope. Koska nää on ihan toopeja!
-
Täältä löytyy viisi koiraa, 3 corgia & suomenlapinkoira sekä vielä 8v sekarotuinen (perhoskoira/kiinanharja) pölyhuiska
Corgit on aina ollut lähellä sydäntä ja kaksi pentuetta on kasvatettu mutta terveystilanne ei ole paras mahdollinen. Olen pitkään miettinyt ottaa mukaan toisen rodun ja mieheni kanssa pähkäiltyämme päädyimme suomenlapinkoiraan ja niimpä meidän ensimmäinen lapukka saapui meille 2 viikkoa sitten. Sen oli tarkoitus lähteä venäjälle mutta kun vienti/tuonti on nyt hieman hankalaa, neitiä tarjottiin meille ja aika onnenpotku oli kyllä! Nyt 12-viikkoinen pieni karvapallo Alma on kyllä super leikkisä ja touhukas. On todella erilainen pentu mitä corgit ovat - mutta myös hyvällä tavalla. Toki isäntä joutui väsäämään meille hevosten isosta ADE-ämpäristä vesikupille pidikkeen, koska Almasta on kiva mennä seisomaan vesikuppiinsa (vaikka se on pieni)
Olisi kiva joskus kokeilla jotain esim tokoa koiran kanssa, nyt siihen voisi olla jopa mahdollisuus mutta pelkään, että tämä 5 koiran ja 3 ponin combo (+ 2 lasta) on vain liikaa, että voisi kunnolla keskittyä johonkin harrastustoimintaan. Toki tuo käyttää kyllä nenäänsa super hyvin eli joku nosework voisi olla myös Almalle tosi kiva!
Nyt odotellaan Unalle juoksuja alkavaksi, uroskin on jo valittuna ja sitten toivotaan, että vielä tälle vuodelle saisimme yhden corgipentueen
-
(kaivelen jossakin vaiheessa kuvia tähän)
Meillä asustelee kaksi koiruutta, 11v russelimummeli Mimmi (Mönni, Mönskä, Mummeli) ja lokakuussa vuoden täyttävä tiikeri, tanskandoggiherra Untamo. ️
Untamo aloittelee näyttelyuraansa mutta sillai pääasiassa ovat vain kotikoiria.
-
@sorel Joo, nosework on meidänkin unelmissa! Varsinkin sienikurssit!
-
@alina mie en vielä ole perehtynyt mitä kaikkea siellä voisi olla, mutta ehkä oikeesti pitäisi tutkia, jos sieltä löytyisi jotain sellaista mitä voisi arjessakin hyödyntää
-
Mulla on itsellä tuollainen reilu 1,5v seropinarttu (leonbergi-rottwailer-pointteri) jonka kaa haaveissa olisi kaverikoira tmv. toiminta.
Hän haluaisi olla kaikkien kaveri, mutta varsinkin pienissä koirissa on tullut vastaan paljon yksilöitä jotka alkaa räksyttää tuolle 45 kiloiselle ja karvan alle 70 cm korkeelle lempeelle jättiläiselle.
Täällä on yön aikana mennyt anopin labradori mystisesti siihen kuntoon, että kävely on vaikeaa, ja istumaan ei suostu, mieluummin makaa. Ell yritetään saada aika vielä tälle päivälle.
-
Miulle muutti kesäkuun lopulla tällainen pieni touhotin. Australianpaimenkoira uros on hän. Ikää tällä hetkellä vähän vajaa 11vkoa, kuvassa taitaa olla 8 tai 9 vkoa?
Hän asuu siis miulla sijoituksessa, mutta saas nähdä tuleeko siitä toivomaani näyttely- ja jalostuskoiraa. Tällä hetkellä toinen palleista on nimittäin kadonnut. Toivottavasti ainakin olisi terveluustoinen harrastuskaveri agilityyn.Lisäksi taloudessa asustaa myös 12½-vuotias kiinanharjakoirapapparainen. Harjakoiran kanssa kisasin agilityä 2lk asti, mutta siellä vauhdit ei enää riittäneet.
Ulkoistettuna minulla on omistuksessa myös 7-vuotias australianpaimenkoiranarttu, joka asuu siis äidilläni, mutta treenaan sen kanssa viikoittain tavoitteellisesti rallytokoa. Sen kanssa pitäisi seuraavaksi korkata avoin luokka. Sen kanssa on myös pyöritty näyttelyissä ja sen kanssa on myös kisattu agilityssa 2lk, mutta hänellä on niin hirvittävän huono hyppytekniikka(/ongelmaa syvyysnäössä? ei kykene erottamaan etäisyyttä esteelle), joten katsoin paremmaksi jättää lajin siihen, kun melkein vuoden hyppytekniikkatreenistäkään ei ollut ongelmaan apua. -
”Noinko vaan tänne tupsahti likka rakennekynsien ja pienen koiransa kanssa. Jotta mitäköhän tästäkin taas tulee.” Mettämiehet röhnötti ja paukutti henkseleitään. Hymyilytti.
”Noinko vaan se kaupunkilaistyttö toi umpipimeään mettään hyvän koiran.” Oli pakko naljasta takaisin, kun koira pysyi koko matkan jäljen päällä ja ohjasi pyssymiehet suoraan haavoittuneen luokse.
”Koiras taitaa olla kunnon mettäkoira. Annas, kun mää rapsutan sitä.”
Ja niinhän tämä pikkumusta on. ️ Aina valmis töihin, ja niin sitkeä, että haettiin talven hurjasta lumimäärästä huolimatta useampi haavoittunut pois metsästä. Se on huikee fiilis, kun koira tekee töitä koko sydämellään ja tietää, että sen ansiosta metsästä saa kituvan pois.
Toukokuussa me siirryttiin MEJÄssä voittajaluokkiin ja käytiin viime viikonlopun paahteessa korkkaamassa heti ensimmäisestä voittajaluokan jäljestä VOI1-tulos ilman, että koira on edes nähnyt voittajaluokan tapahtumia kuten veretyksen katkokulmaa tai muuttuneita makauksia. Nyt tuntuu siltä, että mun unelma suomen jälkivaliosta on oikeasti saavutettavissa ja mikä parasta, koira on aina täynnä intoa kun tietää mitä tuleman pitää kun kaksin lähdetään reissuun mettävaatteet yllä.
Voi kun tää korona loppuis pian, niin ottaisin töistä vapaata ja lähtisin ainakin ruotsiin ja norjaan metsästämään tuloksia niiden maiden jälkikokeista. Ja pian alkaa metsästyskausikin, niin me citytytöt päästään taas hämmentämään metsään tosityön pariin.
-
Suomenlapinkoiria
Mulla on seniorilauma: suomenlapinkoirauros Severi 12v, isovillakoiranarttu Hippa 11v ja mittelspitz-narttu Kiti 8v.
Pitäis vissiin ottaa uusia kuvia koko populasta, tää on vuoden takaa
Seuraavat suunnitelmat on jo olemassa (2xkääpiövillakoira+suomenlapinkoira) mutta ne on vielä suunnitelma-asteella. Paitsi se lapinkoira, jonka kasvattaja ja mahdollinen emäkoira on kyllä jo valittu aikapäivää sitten
-
@aksu oi siinä on hieno kolmikko!
-
Mun lauma
Vähän hölmöön järjestykseen nyt laitoin kuvat kun vasemmalla on meidän nuorimmainen, toukokuussa vuoden täyttänyt jämptinarttu. Näyttelyuraa on aloiteltu suomessa ja baltiassa, mutta korona ikävästi häiritsee. Syksyllä sitten tositoimiin hirvimetsälle ja toivottavasti myös hirvikokeisiin.
Keskimmäisessä kuvassa 3v flattinarttu, jonka kanssa jäljestetään (kolari)haavakkoja ja harrastellaan kaikenlaisia hömppäjuttuja ilman kilpailutavoitteita. Kesällä on ollut jäljestyspuolella rauhallisempaa, mutta syksyn ja pimeiden tultua hommia saa taas paiskia varmasti ihan tarpeeksi.
Ja viimeisenä oikeassa reunassa 6v jämptinarttu, joka on vähän jatkoajalla ja varhaiseläkkeellä työtapaturman vuoksi. Sopivaa lääkitystä on hakemalla haettu, mutta nyt vihdoin kunto näyttää siltä että hän kuitenkin vois pysyä vielä meidän ilona
Igstä löytyy nickillä @seonjampti jos joku haluaa mennä kurkkimaan. Kauheen epäaktiivisesti tulee kyllä päivitettyä mut kuitenkin, yleensä on mun henkilökohtainen tili auki ja sinne storyyn sitten tulee spämmittyä, vaikka tää koiratilikin olis
Ainiin ja näistä kuvista kiitos ihana @Nerita
-
Herätän tätä topaa. Kirjoitin tästä jo discordiin, mutta laittelen tännekkin.
Siis millä helvetillä mä saan koiran lopettamaan pöydälle hyppimisen? Kävi eilen nimittäin jo vaaratilanne melkein ku tein ruokaa ja menin sit säätämään telkkaria. Mulla oli silitysrauta kuumumassa keittiön pöydäl et silitän kankaita ja kuulin sit olkkarista et koira hyppäs sinne keittiön pöydälle ja rääkäsin jotain PERKELE ALAS SIELTÄ ja no se toki reagoi, mutta repäs sen silitysraudan siitä mukaan kun naru roikku. Koira ulahti eli ilmeisesti se rauta siihen osui, koska tolla on semi korkee kipukynnys niin ihan varmana kolahti kunnolla. Ei ollut onneks rauta ehtinyt viel kuumua, koska en haluu tietää mitä olis käyny ku tulikuuma rauta osuu johoki koiran naamaa. Ei nyt sattunu mitään, mutta mulla jätti sydän kyl pari lyöntiä välistä. Tuo on atoopikko ja sillä on tosi rajattu ruokahalu niin on ihan pakkomielteinen kaikkiin ihmisruokiin kun on toki herkumpia kuin ne sen nappulat..... Mulla siis olkkarin ja keittiön välissä seinä niin en nähny mihin se sitä osu eikä mitään paikkaa ainakaan aristanut, mutta säikäytti silti
Tuohan osaa käskyn jätä ja irti esim tavarasta, mutta pöydälle kun hyppää niin reaktio 0. Semmonen napakka perkele on toiminut aina, mut koht alkaa naapurit viel valittaa ku huudan jotain vittu perkelettä kotona, varsiki ku mun ymmärtääkseni tos seinän takana asuu lapsiperhe
Yritin aiemmassa kodissa opettaa niin et laitoin pöydälle superhyvää herkkua mikä varmana otti nenään ja menin itse toiselle puolelle kämppää ja aina kun hylkäs sen hajun ja haki kontaktin muhun niin naksu --> palkka. Mutta eipä auta. Toki en yleensä mitään jätä pöydälle tämän takia, ettei olis houkutuksia, mut just esim ruokaa laittaessa sitä ruokaa saattaa olla siellä nenään haisemassa.
Koira portin taakse kun syön ja kokkaan? Jtn muuta? HELP!
Jotkuthan laittaa vissiin foliota reunoille, mut tuo RAKASTAA kaikkea rapisevaa niin varmaan pomppis kivan äänen takia sinne et en varmaan edes kokeile xD
-
@oona Mulla ei oo vinkkejä antaa, vain omakohtainen kokemus, että kun tuo huli jonkun kerran pääsi varastamaan jotain herkkusia pöydältä niin ei sitä saanut enää täysin pois kitkettyä. Enää ei hypi kun on ihminen todistamassa, mutta jos toisessa huoneessa (tai vielä parempi, poissa kotoa ja unehtunu jotain pöydälle), niin tilaisuus tekee varkaan. Huomaa kyllä jos se käy keittiössä jotain tutkailemassa ja ottamassa ilmavainua niin vallan vilkuilee meikäläisen suuntaan, että olisko tässä tsäänssi.
-
@oona Oon nähnyt videoita, joissa kissojen pöydälle hyppiminen on saatu korjattua sillä, että pöydälle laitetaan foliota. Kun kissa hyppää, niin folio pöydän päällä pelästyttää sen. Kissa toisaalta on paljon joustavampi, joten se pystyy kesken hypyn tekemään mitä ihmeellisimpiä liikkeitä. Ainakin jos mietin omaa koiraa tuossa tilanteessa, se satavarma loukkaisi itsensä.
-
@alina No tämä olis ihan kokeilun arvoinen, mutta tuo toope rakastaa kaikkea kolisevaa ja rapisevaa, niin musta tuntuu et innostuis asiasta vielä enemmän
-
Vois vaikka täälläkin päivitellä kuulumisia!
Kakarasta on kasvanut jo 7kk ikäinen. Pääosin melko kiltti kakara ollut. Ja molemmat pallit ovat etsiytyneet oikeille paikoille, eli ainakin näyttelyihin päästään (kunhan niitä nyt vaan järjestettäisiin....).Omaan silmään se on kyllä himputin hieno kakara!
Ens vuodelle on paikat tokon työkalupakki -ryhmään sekä pentuagilityryhmään! Sitten toivotaan vain kovasti tervettä luustoa, että toukokuussa päästäisiin tekemään jo isojen poikien juttuja agilityssä! Tämän hetkinen osaaminen rajoittuu putki-hyppy-hyppy suoriin sekä estefocukseen Sivulle osaa tulla hienosti ja nyt hyvin hyvin varovasti aloitettu seuruun alkeita. Itsellä oli ihan hirvittävä seuruun opettamis blokki ja ahdisti ihan hirveästi opettaa seuruuta, kun pelkäsin, että pilaan sen heti alkuunsa.
-
Nyt kun mulla on niin hienoja kuvia niin tuun esittelemään Balbon uudestaan Elikkä Balboa eli Balbo. 10.11 2008. Jackrussellinterrieriuros. Tricolor.
Balbo tuli meille kesällä 2011 Tori.fi:n kautta kodinvaihtajana. Silloin sille ilmoitettiin syntymäajaksi 10.11.08, eli n. 2,5 vuotta, siru löytyy mutta papereitahan sillä ei ole. Sen elämä ei taatusti oo ollut helppoa, koska sillä on arpia ja traumoja, ja se oli ihan rimppakinttu (6 kiloa) silloin kun se meille tuli. Meinasi ensitöikseen purra multa naaman irti auton takapenkillä, mutta se oli ihan mun omaa syytäni. Silloin mä kyllä aattelin, että seuraavat 10 vuotta tän kanssa tulee olee aivan helvettiä.
Ekat kolme päivää Balbo eli sängyn alla. Se tuli sieltä lenkille ja syömään, mutta sitten se meni takasin. Sillä oli käytössä valjaat ja kuonoremmi, jotka kummatkin hankasi sen verille kuonosta ja kainaloista. Kuonoremmistä on edelleen arpi. Meillä vaihtui puolikuristavaan. Balbo pissi alleen todella herkästi ja tuntui jatkuvasti oottavan, että sitä lyödään. Erityisesti se pelkäsi mun isää.
Meillä on ollut pitkä matka, mutta nyt Balbo on aivan eri koira. Mä rakastan sitä ja se ehkä? tykkää musta vähän. Ei mutta, nykyään mä saisin vaikka roikottaa sitä takajaloista (en oo kokeillu, enkä aio), ja se antais mun tehä nii. Se on kasvattanu törkeet muskelit ja painaa vähän päälle 9 kiloa, iso poika. Vuosien saatossa Balbolta on lähteny parodontiitin takia hampaita ja sillä vaivaa toisinaan takajalka, mihin sille tuli ristisidevaurio muutama kesä sitten. Yhtenä epäonnisena kesänä sitä puri kyykäärme 14 päivän välillä. 5-6 vuotta sitten se oli nokkakolarissa auton kanssa ja käveli ite pois. Haukkupa vielä autollekin.
Siinä on voimaa ku pienessä kylässä ja Persoonaa isolla P:llä. Meillä oli välissä monta vuotta kun ei vietetty ollenkaan aikaa (t. paha masennus ja sen johdosta eristäytyminen kaikista, myös koirasta) ja kadun sitä niin paljon, koska Balbo on rakkain asia mulle koko maailmassa. Se on kaunis, se on fiksu (vaikka unohtaa sen välillä) ja se on mun sieluntoveri. Se nukkuu pitkään aamulla ja menee aikaisin nukkumaan illalla. Se nukkuu mun kainalossa mun peiton alla. Joskus mua turhauttaa, että se on niin pelkoaggre, eli sen kanssa ei voi oikein ottaa toista lemmikkiä (tällä hetkellä ois myynnissä ihan super kuningaspyton, mutta...) eikä sitä voi ottaa mukaan juuri mihinkään, mutta en mä siitä ikimaailmassa luopuisikaan. En mistään syystä. Se on mun koirani, mun paras ystäväni, eikä mua taatusti olisi enää ilman sitä
Ps. IG @crowleyshound jos tahtoo 70% koiraa, 25% mun sekalaisia ja 5% heppajuttuja
-
Pakko laittaa meidän kuulumisia. Meidän lauma pieneni kesän aikana, kun harjakoirapapparainen lähti viettämään ikuisia auringon ottamisen päiviä sinne jonnekin parempaan paikkaan. Aika kova paikka oli minulle, kun omituisuuksien otus oli tuossa vierellä kuitenkin 13 vuoden ajan. Mukana ihan kaikessa ja se ensimmäinen ikioma koira.
Nyt ollaan sitten kesä vietetty kesä kaksin tuon "pennun" kanssa ja onneksi se on ollut siinä. Vienyt ajatuksia pois ja laittanut elämään eteenpäin. Ihastuttanut ja vihastuttanut
Paljon ollaan kesän aikana edettykin. Joskin oikeissa harrastuksissa ei kauheasti olla edetty, kun on ollut vähän sitä, että tätä. Ja luustoltaankin se on kauttaaltaan niin priimaa kun koira vaan voi olla ️
Tässä muutamat kuvat vielä tästä "pennusta" 🤭
Ihan miun uusi suosikkikuva hänesta
Hänestä tuli kesän aikana juniorimuotovalio (ensimmäinen pitkähäntäinen rodussaan)
Tämän kesän tulostavoitteet, enemmänkin kuin kasassa näyttelyiden osalta!